Mistä kaikki alkoikaan

Niin. Mistä se kipinä näihin kelekkahommiin on oikein lähteny. Mie oon vähän semmonen ihminen, että jos mulla tulee pakkomielle johonki asiaan, niin sitte panostan siihen asiaan kaiken liikenevän ajan ja yleensä myös rahat. Isällä on aina ollu vanaha -89 Lynx GL 3300, jolla on ajettu joulunpyhinä, jos se on ollu ehejä. Siitä kelekasta on helepompi luetella ne osat, mitkä toimii, ku ne, mitkä on rikki. Mutta se on sille niin rakas, nii eihän siitä ole voitu luopua ja hyvä niin. No kuitenkin. Se on ollu mulla oikeastaan ainoa kosketus moottorikelkkoihin. Kavereilla on ollu kelkkoja ja aina ne on minua jollakilailla kiinnostaneet, mutta minun on vaikea esim. harrastaa lainavehkeillä. Pelottaa, että rikon jotaki. Niin olen sitte tyytyny seuraamaan sivusta meleko pitkään. 

Tässä on kuva onnellisuus-Maaariasta vuojelta 2015, ku se on saanu ihka ensimmäisen kelekkatakin. Tuo päällä mie kävin sitte isän Lynxiä ulkoiluttamassa ja olin niin pro. Hyvä, että sain sen pellolla kääntymään ko se oli niin raskas.

Vuosi meni ja keväällä 2016 pääsin kaverin kelkkaa kokeilemaan ja tuo oli ehkä se lopullinen sysäys siihen, että oma on saatava. Enhän mie ollu tienny kelkoista mitään, ku en ollu ikinä tuommosella uuemmalla ajanu. Ihanku sattumalta tuona samana keväänä minun elämään alko tulla semmosia ihmisiä, jotka ties kelkoista paljon ja joilta pysty aina kysymään tyhmiäki kysymyksiä. Se rohkasi siihen, että uskalsin ajatella oman kelkan hankkimista. Enhän mie tienny niistä käytännössä mitään, enkä tuommosta 800:sta ees saanu vedettyä käyntiin. 

Tässä sitte elettiin lokakuuta 2016 ja mie olin hakenu Sirpan kotiin. Olin niin untalo, että en ees tienny, mistä se käynnistyy tai mitä bensaa siihen laitetaan. Kärrystä osasin sentään peruuttaa pois. Tuosta alkoki pitkä odotus siihen, että lumet tulis, mutta toisaalta mulla mietitytti paljon, että kenen kanssa ajan ja missä ajan ja miten. Talavia ootellessa tuota alettiin myös ruuvaamaan ja siitä se ihmetys vasta alako; kuinka monta liikkuvaa osaa ja mitä näillä kaikilla tehään. Koko ajan pelotti, että rikon tuon. 

Tuossapa ne lumet oli sitte tullu ja ekan kilometrin olin käyny ajamassa. Ja kyllä mulla nauratti, ko pellolla meinasin tuon ajaa kumoon ku se oli niin kevyt. Samalla melekeen itketti, ku tajusin, ettei tämä olekaan niin heleppoa miltä näyttää. Mutta siitä alko myös niin mahtava talavi, ettei mulla ole toista semmosta ollukaan. Aivan hymyilyttää nytteki, ku muistelee kaikkia reissuja mitä talavella on ollu ja kaikkia ihmisiä, keihin on saanu tämän hienon lajin parissa tutustua. 

Tuntuu välillä hassulta, ku tämä on niin lapsenomasta hurahtamista johonki asiaan, mutta eipä sille voi mittään. Onneksi on kavereita, jotka on yhtä "aikusia", mutta silti vouhottaa ihan samalla tavalla. 

❤ Maria